tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kalastaja teeppari

Kelpuutin kuopukselle teeppari kankaaksi tämän retro henkisen Kalastajan. On se kyllä sen verta ihana. Kalastaja trikoo Majapuulta. Sininen resori Royal-tuotteelta. Raglanhihainen t-paita kokoa 98 cm. Kaavat Ottobre 03/2013 Brave Firemen.
Lisäksi tämän teepparin teossa testasin ostamaani kantinkääntäjää, josta kerron myöhemmin lisää. Täytyy todeta kuitenkin, että onhan se kätevä vekotin. Resoreista sai kyllä todella siistejä.







Samis hurjahai teepparit ja trikoohousut




Samanlaiset raglanhihaiset t-paidat molemmille pojille. Hurja hai trikoo Lasten Taikamaalta. Valkoinen resori Eurokankaalta. Esikoisen paita kokoa 134 cm ja kaavat Ottobre 03/2013 Beisbol. Kuopuksen paita kokoa 98 cm ja kaavat samaisesta lehdestä, malli Brave Firemen.


Kuopus sai lisäksi capri mittaiset trikoohousut. Sopivat väriltään sekä tähän Hurja hai että aikaisemmin tekemäni Angry Birds t-paitojen kanssa. Raitatrikoo ja petroolin värinen resori Majapuulta. Kaavat Ottobre 03/2013 Easy Piece.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Suodatinpussiruusuihin ohjelinkki

Tarvitset:
  • valkoisia suodatinpusseja
  • kukkateippiä
  • paperinarua
  • hammastikun
  • kimalleliimaa
Martha Stewartin videoon pääset tästä ja kaavoihin taas täältä.
Youtubesta löytyy myös ohjeita esim. täältä.
Itse laitoin vielä ruusuihin kimalleliimaa, kun halusin säilyttää niiden valkoisen värin.

Sytykeruusujen ohje

Sytykeruusut toimivat nimensä mukaisesti sytykkeenä: ne palaa oikein komeasti, sytyttäen esimerkiksi takka-/nuotiopuut.

Tarvitset: 
  • kananmunankennoja
  • kynttilänpätkiä
  • kattila (mielellään sellainen, jota ei käytetä enää ruuanlaitossa) tai kattila ja lasipurkki
  • pinsetit/pihdit
Irroita kananmunankennoista kuppi osat. Revi kennoista pitkiä suikaleita/palasia. Pyöritä yksi pitkä osa rullalle ja laita se kuppi osan keskelle. Lisää sen ympärille kennon palasia niin, että kuppi täyttyy.
Sytykeruusun ensimmäinen vaihe on valmis, kun kuppi on täynnä kennon palasia.

Nämä kynttilät ovat kaapissa muotoituneet tällaisiksi, joten sopinevat oikein hyvin sulatettavaksi sytykeruusuja varten.
Kynttilät sulamassa kattilassa olevassa lasipurkissa. Laitoin lasipurkin pohjalle vähän vettä, tali sulaa veden päälle.
Tali on saatu sulatettua.
Pihdillä kiinni sytykeruusun reunasta ja kastetaan se sulatettuun taliin.
Kääsin sytykeruusun vielä nurinpäin valuttaakseni ylimääräiset talit pois.
Kerran kastetut sytykeruusut. Annetaan kuivua ja kastellaan vielä toisen kerran sulaan taliin. Imevät yllättävän paljon talia.
Lopuksi vielä kimalleliimaa sytykyruusuihin ja ne ovat valmiita.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sytykeruusut ja suodatinpussiruusut eskarin tädeille

Päädyimme esikoisen kanssa tekemään sytykeruusuja sekä suodatinpussiruusuja eskarin tädeille kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Esikoinen innostui todella kovasti noista sytykeruusujen teosta, oli hänen mielestä todella helppoa ja yksinkertaista. Sytykeruusuja varten askartelimme myös pienet rasiat, joten ne oli sen jälkeen helppo kääräistä sellofaaniin. Omasta mielestäkin näistä tuli todella kauniita lahjoja.



  


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Lepakkohihainen huppari osa 2

En tietenkään voinut olla tekemättä tätä ihanaa lepakkohihaista hupparia myös kuopukselle .   Tämä huppari kokoa 98 cm. Toteutus samalla tavalla kuin esikoisen huppari, jonka näette edellisesta päivityksestä.




perjantai 10. toukokuuta 2013

Lepakkohihainen huppari osa 1

Esikoisen uusin ihanuus lepakkohihainen huppari valmistui eilen. Kangas gollegea, tilattu jo aikaisemmin netistä (en muista mistä) ja hupparin hupun vuoren tein tähtitrikoosta, joka hankittu Kemistä Kangasmaailmasta. Olkapäillä olevat puuvillanauhat, D-renkaat ja niitit Eurokankaasta. Taskussa oleva ötökkä ompelumerkki on Majapuulta. Hupparin koko 128 cm. Kaavat Ottobre 01/2013. Alkuperäiseen kaavaan muutoksena tein helmaresorista pitemmän, koska käytin pitempää vetoketjua sekä lisäsin toiseen olka puuvillanauhaan myös D-renkaan.







Angry Birds T-Paita

Angry Birds T-Paita kuopukselle 1-vuotis syntymäpäivä lahjaksi. Isoveli oli todella kateellinen ja niinpä hän toivoi itselleen samanlaista. Kankaat trikoota ja koko 92 cm. Kaavat Ottobre 03/2012 Robots. Kaavaa muutin niin, että tein pyöristetyn pääntien V-pääntien sijasta.

Säärystimet

Säärystimet on tarkoitettuna äitienpäivä lahjoiksi tulevana sunnuntaina. Kesä on vastassa, mutta lämmittävät sitten ensi talvena mummin ja mummun jalkoja. Lankana käytetty Seitsemän veljestä ja Säde. Tähti koristenauhat tilasin Fabriinasta.




Säärystimien pitsineule ohje:
1. krs: neulo 3 oikein, 1 nurin, toista tätä koko kerros.
2. ja 3. krs: neulo samoin kuin ensimmäinen kerros.
4. krs: langankierto, nosta 1 silmukka neulomatta, neulo kaksi seuraavaa oikein yhteen, nosta neulomatta nostettu silmukka tämän yli, langankierto, 1 nurin. Toista koko kerros.


 
 

Villasukkia

Näiden villasukkien tekoon vierähti muutama vuosi.. Yksi sukka ja osa myös toisesta ovat olleet valmiina jo neljä vuotta. Nyt päätin sitten, että tämä toinen villasukka on myös saatava valmiiksi ennen kuin uusia sukkia alan kutomaan. Ovat olleet jo käytössäkin ja todella miellyttävät. Lankana Seitsemän veljestä.

 
 

Kuopus sai tammikuussa alennusmyynnistä uuden toppahaalarin, joten hänen oli saatava myös haalariin sopivan väriset villasukat. Lankana Seitsemän veljestä. Kuvassa näkyy myös hänen uuden haalarinsa hihaa.


Niko Poro & ReindeerGirl Cookies (CowGirl cookies)

Tämän puseron sai syntymäpäivä lahjakseen eräs oikea "porotyttö". Puseron kokona 134 cm, kankaat trikoota ja hankittu Kemistä Kangasmaailmasta. Puseron takakappale on mustan värinen. Kaavaa muutin sen verran, että tein puseroon pyöristetyn pääntien V-pääntien sijasta. Kaavat puseroon Ottobre 01/2010.




 



Törmäsin muutamissa blogeissa CowGirl Cookies -keksipurkkeihin, vaikutti todella mukavalta ja helpolta lahja idealta. Niinpä päädyin testaamaan asiaa ja puseron lisäksi tein hänelle lahjaksi myös tällaisen keksipurkin. Asiaan kuuluvasti nimesin nämä keksit sitten ReindeerGirl -kekseiksi.


Tarvitset 1 litran lasipurkin. Itse hankin lasipurkin Ikeasta.

Ainekset:
3,2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
2,4 dl kaurahiutaleita
1,75 dl suklaakarkkeja (esim. ranskanpastilleja, M&M tms.)
1,75 dl (n. 100 g) suklaata rouhittuna
1,2 dl fariinisokeria
1,2 dl sokeria
0,8 - 1,2 dl murskattuja cashew pähkinöitä

Koko aineet seuraavassa järjestyksessä:
1. vehnäjauho, leivinjauhe, ruokasooda ja suola (sekoitettuna keskenään)
2. kaurahiutaleet
3. suklaakarkit
4. rouhittu suklaa
5. fariinisokeri
6. sokeri
7. cashew pähkinät

Laita jokainen kerros purkkiin tiiviisti, jotta ainekset eivät sekoitu keskenään. Pähkinät tulevat päällimmäisiksi, koska niiden määrää säätelemällä pitäisi purkki saada ihan piripintaan täyteen.

Keksiohje, jonka kiinnitin lasipurkin kylkeen:
Sekoita kaikki purkin aineet kulhossa. Lisää 1 kevyesti vatkattu kananmuna ja 1,2 dl voisulaa. Sekoita hyvin. Pyörittele taikinasta n. 3,5 cm kokoisia palloja ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa n. 10 min. Ohjeesta tulee n. 26 -28 kpl.
 

 

torstai 24. tammikuuta 2013

Tulppaanit

Olen jo jonkin aikaa meinannut ostaa vuoden ensimmäiset tulppaanit, niinpä ne tänään sitten tarttuivat kauppareisulla mukaan. Saavat luvan piristää tulevaa viikonloppuamme, jolloin myös poikien mummi ja ukki tulee vierailulle. Lisäsin vaasiin koivun oksia, jotka olen hopean värisellä spraymaalilla käsitellyt jo viime keväänä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Sisustustyynynpäälliset

Joululahjaksi vuonna 2012 rakkaimmat saivat sisustyynynpäälliset. Haikeana niistä luovuin, kun olivat niin ihana ja minulle itselle ei jäänyt yhtään kappaletta. Tein niitä kaiken kaikkiaan 11 kappaletta. Näihin kankaat/tarvikkeet hankin paikallisista liikkeistä (Kemi: Kangasmaailma ja Tornio: Kangaskukkula). Suomalaisesta Kirjakaupasta ostin tekstiiliarkkeja, joihin tulostin kuvat ja silitin ne tyynynpäällisiin.









Tatu & Patu

Nämä veikeän hauskat kaverukset muuttivat meille. Heidän tärkeä tehtävänsä on auttaa esikoululaistamme oman reppunsa tunnistamisessa roikkumalla hänen repussaan. Näihin tein itse kaavat.


maanantai 14. tammikuuta 2013

The Octonauts Kwazii Cat -pusero

Esikoinen sai marraskuussa The Octonauts Kwazii Cat -puseron. Koko 134 cm. Kankaat trikoota. Kwazii Cat on tehty aplikoimalla. Logot Kwaziin lakkiin ja kenkään tein kangasväreillä pienen kokonsa vuoksi. Lisäksi suunnittelimme yhdessä esikoisen kanssa hihaan laitettavaksi myös The Octonauts -logon. Puseron kaavat Ottobre 01/2010.