Nähtyäni livenä ja luettuani myös ystävän blogista hänen tekemistään lippiksistä, halusin itsekkin tehdä pojilleni lippikset samalla kaavalla (Ottobre 6/2011). Tosin pienempään lippikseen jouduin itse alkuperäistä kaavaa pienentämään.
Mielikuvitus siis vain valloilleen ja näin meidän pojille syntyi viimeistä villitystä mukaillen angry birds -lippikset. Juuri possu lippiksiin päädyin niiden värin vuoksi, esikoiseni lempiväri on siis vihreä. Päätin myös näissä ompeluksissa kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa aplikointia ja oikeanlaisilla tarvikkeilla se oli todella helppoa ja mukava toteuttaa. Toki aikaa vievää ja värkkäämistä vaativaa monivaiheista näpertelyä se on. Minäkin ompelin lakit trikookankaista ja tein niihin vuoren suojaamaan tuulelta. Resorissa on parikin hyvää puolta eli suojaa loistavasti korvia tuulelta ja kuten esikoinen sanoi tänään laittavansa lippiksen päähän sen vuoksi, että sääsket eivät pääse hänen korviaan "syömään".
maanantai 25. kesäkuuta 2012
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Vanha ikkunapoka
Hankin tällaisen vanhan vuodelta 1959 olevan ikkunapokan keittiömme seinälle, josta se näkyy myös olohuoneen sohvalla istujille. Ikkunaan laittamani sisustustarran hankin Clas Ohlson:lta ja valolistat ostin Ikeasta. Ikkunan valokuvaaminen on aivan liian haastaavaa, pakostakin valot siihen heijastuvat eli pahoittelut huonosta kuvasta.
Sisustustikkaat
Jokin aika sitten nikkaroin kahdet sisustustikkaat koristamaan kotiamme. Hiukan pyysin mieheltäni myös neuvoja niiden valmistamiseen. Viimeksi olen jotain vastaavaa nikkaroinnut koulun puukäsityö tunneilla ylä-aste ikäisenä, joten siitä on runsaasti aikaa ja kokemusta todella vähän. Tarvikkeet tikkaisiin hankin puutavarakaupasta, yksien tikkaiden tarvikkeet maksoivat noin 20 €. Valmistusaikaa ei sinänsä kulunut kovin paljoa, jos ei lasketa maalaamiseen käyttämääni aikaa (ne kun on maalattu kahteen kertaan).
Toiset tikkaat taas löysivät paikkansa meidän keittiöstämme. Niiden tikaspuita koristavat Pentik:n Saaga-keittiöpyyhkeet sekä porokuviolliset patakinttaat. Tikkaissa roikkuu myös muutama vuosi sitten tekemäni pupujussi, jolle olen tehnyt päälle vaihdettavan "pyyheliinamekon". Siihen on kätevä käsiä kuivata keittiössä puuhastellessa. Kitchen-sydänkyltti taas tarttui mukaani Tampereen Säästötex:stä.
Lisäksi olen laittanut keittiön tikkaiden alle lattialle pienen maitotonkan koristeeksi, sehän sopii sinne mainiosta.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Siitä se ajatus sitten lähti...
kuukauden päivät piti kypsytellä ajatusta ryhtyä pitämään omaa blogia, tästä se sitten vihdoin alkaa.. ;)
Kerron blogissani rakkaimmista harrastuksistani eli sisustamisesta ja käsitöistä, joihin on haastavaa löytää aikaa kiireisen arjen keskeltä. Blogini tulee värittymään omilla valokuvilla.
Pitemmittä puheitta - Tervetuloa lukemaan minun elämäni pienistä kädenjäljistä, toivottavasti viihdyt niiden parissa. =)
Tilaa:
Kommentit (Atom)




